Maanantai 25.6.2018 - Asko Heiskanen
Tervehdys Heiskasten sukuseura.
Pistän tässä tiedoksenne ja kerrottavaksi eteenkin päin
kotisivujeni linkin, jos se jotakuta vaikka kiinnostaisi.
Sivut sisältävät tietoja vuosikymmenten aikana ilmestyneistä kirjoistani ja vähän itsestänikin.
Linkki on: ah.softasuperstore.com.
Iloista kesää kaikille Heiskasille toivottaa
Pusulassa Juhannuksena 2018
Asko Heiskanen
Vuosisatapatsas
Patsas torppani pihassa lipputangon juurella on vanha. Patsas löytyi, kun vanhaa pajan perustaa alettiin puhdistamaan.
Patsas on luonnon itsensä muovaama muistomerkki menneestä ajasta. Se syntyi sata vuotta sitten toimineen ja sittemmin puretun kyläsepän pajan perustuksilla.
Siihen aikaan hevosten kengitys oli yksi kyläsepän päätoimialoista. Niin seppä Siltasenkin, jonka pajalle sanottiin tien olevan niin kivinen, että hevosen kengät olivat jo loppuun kuluneet, kun lopulta kotiin oli päästy.
Pajan vanhan ahjon nurkkaan hevosenkenkäröykkiöön kasvanut männyn juurakko oli valloittanut hevosenkenkäheloituksen vahvistuksekseen.
Vuosisatapatsas pystytettiin paikoilleen Pusulan Hattulaan sepän aikoinaan rakentaman torpan pihapiiriin 27.6.2018.
Kesäiset terkut teille
asko heiskanen