Heiskasten sukututkimus

Miksi tutkisin Heiskas-juuriani?

Sukututkimus, on tavallaan oman minänsä selvittämistä. Kukaan meistä ei voi valita mihin sukuun ja sukuhaaraan kuuluu, vaan sukuun synnytään ja siinä eletään koko elämä, halusipa tai ei. Omien juuriensa selvittäminen avaa ihmisen tietämystä omasta itsestään. Ollessaan tietoinen esivanhemmistaan sekä heidän tekemisistään ja kohtaloistaan, ymmärtää paremmin myös itseään ja oman jälkikasvunsa luonteenpiirteitä sekä erilaisia ominaisuuksia.

Joku etsii suvustaan kuuluisuuksia tai suurmiehiä. Toki niitäkin saattaa putkahtaa aina silloin tällöin kohdalle. Mutta kuitenkin se valtaisa ihmismassa aivan tavallisia tallaajia ja heidän eriasteisia henkilötietojaan muodostavat sen laajan tutkimuskentän, jolla sukututkija joutuu pääasiallisesti puurtamaan. Juuri näiden "tavisten" aikojen saatossa tekemät teot ja heidän tekemänsä ratkaisut mahdollistavat sen, että me, nykyeläjät yleensäkään olemme olemassa!

Heiskasten sukututkimuksen nykytila

Kun mahtava Heiskaset-sukukirja viimein saatiin suurin ponnistuksin julkaistua vuonna 1997, huoahdettiin seurassa hetkeksi helpotuksesta. Vuosikymmenten puurtaminen oli saatu kunnialla kirjoihin ja kansiin. Suuren Heiskassuvun tiedonnälkä oli saatu ainakin hetkeksi tyydytettyä ja taltutettua. Suuri kiitos tästä työstä lankeaa niille alkuaikojen puurtajille, jotka tietoa arkistoista kokosivat ja tietenkin Kaija Heiskaselle joka saattoi tiedon kirjamuotoon.

Tämän jälkeen seurasi Heiskasten sukututkimustyön saavutusten julkaisemisessa vajaan kymmenen vuoden mittainen suvantokausi, jonka aikana toki harrastettiin aktiivisesti muuta sukuseuratoimintaa. Aikaan saatiin toki Kaija Heiskasen johdolla vuonna 2005 Heiskasten tarinakirja "Heiskaset - Poimintoja polun varrelta" vuonna 2005. Kyseisessä teoksessahan ei keskitytä lainkaan henkilötietojen luettelointiin, vaan pelkästään eri aikakausilla eläneisiin Heiskasiin ja heidän vaiheistaan kertoviin mielenkiintoisiin tarinoihin. Sukututkimusta se on tämäkin oikein isolla S:llä ja nimenomaan menneitten polvien tekemän työn arvostusta sekä dokumentointia jälkipolville!

Uuden vuosituhannen ensimmäisen kymmenluvun puolivälissä seurassa heräsi kuitenkin jälleen kiinnostus Heiskasten sukukirjan tietojen päivittämiseksi. Ei siis taaskaan: "Jääty tuleen makaamaan!". Käytännön ongelmaksi muodostui se, että kirjan painoaineistoa ei ollut olemassa kirjapainokelpoisessa sähköisessä muodossa. Näin ollen uusi painos Heiskaset-kirjasta tulisi kirjoittaa alusta loppuun uudelleen, mikäli siihen haluttaisiin saada mukaan kaikki kymmenessä vuodessa tapahtuneet muutokset ja kyseisenä aikana jatkoselvitetyt uudet sukutiedot. Tämä tuntui mahdottomalta urakalta, eikä vapaaehtoisiakaan kyseisen valtaisan työn tekemiseen tahtonut löytyä. Seuran hallituksessa päätettiinkin  ottaa vain, noin 20 sivun osalta päivitetty skannattu painos vanhasta 2. painoksen kirjasta. Otettu uusin painos oli 100 kpl ja se tuli myyntiin heinäkuussa 2008 Varkauden sukutapaamisen yhteydessä. Kyseisen kirjan toivotaan kuitenkin edelleen tyydyttävän Heiskasten tiedonnälkää suvustaan ja erityisesti herättävän uusia lukijoita kiinnostumaan suvustaan ja sen tutkimisesta sekä oman sukuhaaransa tietojen päivittämisestä.

Varsinainen nykyisen uuden sukututkimusbuumin tavoite on saada aikaan mahdollisimman monesta sukuhaarasta  erillinen oma SUKUHAARAKOHTAINEN SUKUKIRJA. Näissä kirjoissa on tarkoitus pureutua entistä syvemmälle kyseisen sukuhaaran saloihin. Lisäksi tällaiset pienimuotoisemmat kirjat ovat jatkossa helpommin päivitettävissä, kuin yksi suuri opus, joka ei käytännössä ole koskaan ajan tasalla. Tällaisia sukuhaarakirjoja onkin jo julkaistu muutamia. Ensiksi ehtivät vuonna 2006 Hannu Heiskasen lähisuvustaan tekemä lähes 400-sivuinen Juho Heiskasen suku, sekä Timo ja Kaija Heiskasen vuonna 2007 kokoama August Heiskasen ja Karoliina Loviisa Holopaisen jälkipolvia Harjurannan haara 3:sta kertova 62 sivuinen kierreselkäinen kirjanen. Seuraavana olivat vuorossa Hannu Heiskasen vuonna 2011 julkaistu kaksiosainen mammuttiteos 1316-sivuinen Tuusniemen Heiskaset 1 ja 2. Siinä perehdytään kohtalaisen tarkasti Etelä-Tuusniemen alueen Heiskaskylien mikrohistoriaan niin henkilö- kuin tilahistoriankin puitteissa. Samana vuonna ilmestyi Marja Hotin os. Heiskanen Syvänsin-haaran Heiskasista kertova teos Suvut keskenään. Hiukan erilailla kirjoitettu sukukirja antaa hyvän kuvan aikansa elinoloista kyseisellä alueella. Viimeisin tiedossa oleva kirja on työryhmä Aulikki Holopaisen, Ilkka Kantolan ja Pekka Välisalon vuonna 2013 julkaisema Kivenhakkaajan suku Viipurista, joka valottaa Heiskasten Heinäveden 3. haaran vaiheita.

Nykyinen ja huimaa vauhtia kehittyvä tietokonetekniikka antaa tulevina vuosina ja vuosikymmeninä myös valmiudet uuden laajankin teoksen kokoamiselle, sillä olemme tehneet seurassa kauaskantoisen päätöksen: Tuemme jokaista oman sukuhaarakohtaisen kirjan julkaisevaa sukuhaaraa avustamalla yhtenäisen, toisten Heiskastutkijoiden kanssa keskenään integroitavan tallennusohjelman hankinnassa. Jokaiselle sukuhaarakohtaisen kirjan julkaisseelle toimittajalle seura kustantaa jälkikäteen n. 100,00 €:n arvoisen kirjan teossa tarvittavan "Suku-Jutut" -sukututkimusohjelman.

Mistäpä sitä tietää kuinka tämä maailma tästä vielä muuttuu? Kiinnostaako jälkeläisiämme ylipäätään 50 tai 100 vuoden kuluttua enää julkaista tai edes lukea meille nykyihmisille itsestään selviä kirjoja? Olipa miten oli, pääasia on, että me saamme kerättyä mahdollisimman paljon yksilöityä tietoa kokoon ja julkaistua sitä tavalla tai toisella. Tärkeää on, että jälkeemme jää  mahdollisimman paljon dokumentoitua aineistoa menneistä ja nykyisin elävistä sukupolvista.

IT ja tietokoneet ovat varmasti tulleet jäädäkseen (kuten kirjatkin tulivat aikoinaan) ja nehän ovat "hyviä renkejä, mutta huonoja isäntiä". Tiedon tallennustavat ja tietokoneet laitteistoina, niiden käyttöjärjestelmät sekä ohjelmat muuttuvat nykyisin nopeaan tahtiin. Esimerkiksi nykyisin alkaa olla jo erittäin hankalaa pystyä lukemaan 1990-luvulla todella suosittuja kovalevyjä eli "korppuja". Kyseisiä korppuasemia kun ei enää uusissa koneissa ole vakiona laisinkaan. Vielä toivottomampaa on päästä käsiksi opiskeluvuosieni, 1980-luvun "lerppuihin" käsiksi. Jos tietoa ei ole aikanaan siirretty kehittyneempään tallennusmuotoon, alkaa nyt olla korkea aika. Viralliset arkistothan ovat tämän huomanneet ja kansakunnan tieto osataan säilöä kyllä oikein. Myös meidän "mikrohistorioitsijoidenkin" on tultava perässä.

Sanotaan kirjoista mitä sanotaan, ne ovat kuitenkin pitäneet pintansa tiedonvälittäjänä ja  tallentajana pitkälti yli 500 ihmiskunnan viimeisintä vuotta. Minnepä se kirja siitä häviäisi? Vieläkin, vaikka on netit, Googlet, Youtuubit ja jos jotkin vimpaimet, täydellisin ja täsmällisin tieto asioista löytyy kuitenkin mistäpä muusta, kuin kirjoista. Ei näitä nykyvimpstaakeja ole ollut olemassa kuin vaivaiset muutama vuosikymmen - naurettava aika ihmisen sivistyshistoriassa. Ihmiset ovat kuitenkin tallentaneet viisauksiaan eriasteisille kirjoitusalustoilleen jo useamman tuhannen vuoden ajan ja siitä tiedosta vasta vaivainen murto-osa on sähköisessä muodossa. Niin mukavaa ja helppoa sitä on käyttääkin...

KAUAN ELÄKÖÖN SUKUTUTKIMUS JA SUKUKIRJAT!

Hannu Heiskanen

sukututkimusvastaava